Viherpalvelut

Kaipaako pihasi hoitoa, kunnostusta, uutta pihakiveystä tai istutuksia? Tarjoamme Jot-Rentillä myös viherpalvelua Raahen seutukunnassa. Rakennamme ja suunnittelemme uutta tai huollamme vanhaa.

IMG_4107.jpg

Ympäristöllä on suuri vaikutus hyvinvointiimme. Haluamme, että olet tyytyväinen pihasi näkymään ikkunasta katsoessasi tai terassilla aikaa viettäessäsi. Järkevällä suunnittelulla ja rakentamisella pihan käyttö lisääntyy ja kaikki tontin neliöt saadaan hyötykäyttöön sekä osaksi kaunista ympäristöä sisätilojen jatkumona. Tulemme mielellämme laittamaan sinunkin pihasi kuntoon suurella sydämellä.

VIHERRAKENTAMINEN

Teemme kokonaisvaltaista viherrakentamista aina pohjatöistä istutuksiin saakka. Olipa tarve pieni tai suuri, autamme mielellämme ja teemme työt asiakasta kuunnellen ja laadukkaasti.

Voit tilata meiltä esimerkiksi pihakiveykset, istutusalueet, nurmikot, pensasaidat, perennaryhmät, muurit, aidat, terassit.  Olemme toteuttaneet niin taloyhtiöiden kuin omakoti- ja rivitalojen uudispihoja ja saneerauksia.

PIHAN HOITO

Tarjoamme kokonaisvaltaista piha-alueiden hoitoa; leikkaamme nurmen, pensasaidat, puut, pensaat, hoidamme perennaryhmät, teemme kovien pintojen puhtaanapitoa ja huolehdimme ruukkuistutuksista. Voit tilata meiltä myös jatkuvan hoitosopimuksen, jolloin hoidamme pihasi tai osan pihastasi säännöllisesti. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous.

PIHASUUNNITELMAT

Meiltä saat kokonaisvaltaiset pihasuunnitelmat tai juuri sellaisen palasen, kun tarvitset, joten ota rohkeasti yhteyttä olipa tarpeesi millainen tahansa.

YHTEISTYÖ PAIKALLISTEN TOIMIJOIDEN KANSSA 

Meillä on kumppaneina luotettavia koneurakoitsijoita. 

OTA YHTEYTTÄ:

Hortonomi/Suunnittelija Katja Rajaniemi 045 77506017 katja.rajaniemi@jot-rent.fi

 

Mielessä jotakin muuta? Soita meille!